"Poikamieselämää"

Onpas sitä tullut laiskoteltua, kun aika blogimerkintöjen välillä alkaa kasvamaan huolestuttavasti. Tarkoituksena ei ole suinkaan lopettaa kirjoittamista, mutta joskus ehkä on hyvä pitää paussia kirjoittamisesta niin on enemmän kerrottavaa seuraavaksi kerraksi.

Tilannehan täällä on tosiaan se, että nyt elellään "poikamieselämää" Hannan ja Aapon ollessa Suomessa. Maanantaina 14. päivä oli matkalaisilla aikainen herätys (klo 04:30), jotta Suomeen lähtevältä lennolta ei jäätäisi rannalle. Koko poppoolla mentiin siis Budapestin lentokentälle, jossa oltiin hyvissä ajoin paikalla. Lähtöselvityksen jälkeen olikin sitten hyvästien aika ja Pasi palasi takaisin Szegediin pariksi viikoksi ennen Suomeen menoa. Hieman haikea olo tuli jokaisella, kun Aapo ei näkisi isäänsä vähään aikaan. Mutta elämä on, sanottaisiin varmaankin eräässä suomalaisessa TV-mainoksessa.

Parista viikosta ensimmäinen viikko on menny kohtuu joutuisasti. Viikolla ei ole kerennytkään oikeastaan muuta tekemään kuin töitä. Heti maanantaina työpaikalla tosin tapahtui pienehkö "moka". Joku oli lukinnut minut sisään työtiloihin, koska oli luullut olevansa viimeinen henkilö tiloissa. Kun yritin poistua paikalta, hälytykset pärähtivät päälle ja en sitten loppujen lopuksi päässyt ulos ovien lukituksen vuoksi. Seurauksena oli sitten se, että jonkin ajan päästä paikalle tuli epäilevän näköinen vartijamies, jolle piti yrittää selittää olevani uusi työntekijä. Eikä mies uskonutkaan minua ennen kuin varmisti asian soittamalla jonnekin. Ulos pääsin joka tapauksessa, eikä tarvinut kirjaimellisesti viettää "yötä töiden parissa". Muuten viikko onkin sitten ollut tosiaan työntäyteinen johtuen siitä, että edellisen ja tämän kuukauden menetettyjä työtunteja on pitänyt paikkailla parhaan kykynsä mukaisesti. Kotia kun on päässyt niin muualle ei ole jaksanut lähteäkään kuin kauppaan.

Tänään oli mukava päivä siinä mielessä, että kävimme työkaverin ja hänen perheensä kanssa Hódmezövásárhely -nimisessä kaupungissa ostoksilla (älkää kysykö, miten edellä oleva lausutaan). Ennen H-kaupunkiin menoa kävimme Szegedin laitamilla pidetyllä torilla katsomassa, josko sieltä löytyisi jotain halpaa ja hyödyllistä, kenties jopa tulijaisia Suomeen vietäväksi. Pahaksi onneksi ilman ollessa kylmä ja ilmeisesti myös kellonajasta johtuen (klo 8 aamulla) tori vaikutti aika hiljaiselta emmekä löytäneet mitään. Kyseisellä torilla pitänee kuitenkin käydä myöhemmin uudelleen, kunhan säät paranevat. Sen verran mielenkiintoisia kojuja siellä näytti olevan kuitenkin. Mutta takaisin H-kaupungin ihmeisiin, joka sijaitsi noin 25 kilometriä Szegedistä. Kävimme eräässä tavaratalokompleksissa visiitillä, josta tarttui jos jonkinlaista tavaraa mukaan: silmää miellyttävät kengät ja paita, Aapolle ruokatarvikkeita, Hannalle yllätys ja digikameran säilytyskotelo. Hannan yllätystä lukuunottamatta kaikki tarvikkeet olivat aika halpoja (kengät ja paita alennuksessa), joten reissu oli kaikin puolin onnistunut. Kun vielä nälkäkin pääsi yllättämään, niin pienen kävelyreissun jälkeen löysimme kaupungista pitserian. Yllättävää kyllä, ravintolat olivat kiven alla kyseisessä paikassa. Kaiken kaikkiaan reissu kaupungissa venähti koko päivän mittaiseksi, mikä oli mielestäni ihan hyvä asia. Yksin kun tekemisen keksiminen ei ole kovin helppoa.

Tänään olisi tarkoitus katsella jalkapalloa telkkarista ja ottaa muutama olut siinä sivussa. Ajatuksissa oli myös käydä oluella keskustassa jossain pystybaarissa, jos väsy ei yllätä liiaksi iltasella. Alkuperäisenä tarkoituksena oli kyllä tänään siivota hieman asuntoa, mutta kerkeäähän sitä sunnuntaina. Kukaan ei varmaankaan laita pahaksi, jos sunnuntai ei olekaan täysin lepopäivä. Ensi viikolla pitäneekin jo sitten alkaa valmistelemaan Suomeen lähtemistä. Tiedossa on siis riittävästi pakkaamista ja ruoan hankintaa niin, että 3.2 palaaminen Szegediin ei tule aivan puun takaa. Suomeen on joka tapauksessa mukava mennä. Tarkoituksena olisi nähdä kavereita ja käydä Hannan ystävän häissä, joten ohjelmaa riittänee viikon ajaksi

Mutta täältä taas tähän, vähäksi aikaa. Eiköhän tässä kerkeä vielä jotain kirjottelemaan ennen kuin suuntaan nokkani kohti Oulua. Aapolla on ollut kuuleman mukaan keuhkoputkentulehdus Suomessa. Yskittänyt on kovasti ja nuhakin on ollut. Toivottavasti Aapo paranee pian ja jälleennäkeminen on mukava. Pelkona on, ettei poika edes muista isäänsä, mutta toivottavasti näin ei asian laita ole.