Vielä on kesää jäljellä!

Termostaatti! Olemme palanneet takaisin Szegedin kotiin lomailujen jälkeen. Lomaa on vielä jäljellä ruhtinaalliset kaksi päivää ennen työn ääreen palaamista. Lomapäivät menivät ohitse nopeasti ja kaikkia kavereita ei kerennyt edes kunnolla tapaamaan. Se on jännä juttu, että kun kavereita näkee harvemmin ja tietää, että tapaamisiin on käytettävissä vain rajallinen aika, päivät loppuvat yksinkertaisesti kesken. Tilannehan tulee olemaan täysin toisenlainen kun palaamme takaisin kotimaahan lopullisesti. Joka tapauksessa olisimme ottaneet vastaan ilomielin vielä toisen lomakuukauden, mikä ei kuitenkaan valitettavasti taida olla mahdollista. Lomakelien puolesta loman olisi voinut siirtää ehkä toisaalle, mutta mukava oli käydä "viilentymässä" Suomessa ja palata takaisin Unkarin helteisiin (kyllä, täällä on edelleen kesä menossa).

Totta tosiaan, hieman paluumatkasta sen verran, että saavuimme Unkariin torstaina puolen päivän aikoihin ja olimme kotosalla iltapäivällä. Matkustaminen tuntui hieman pitkältä ja raskaalta, johtuen osittain painavista, ruokatavaroilla täytetyistä matkalaukuista. Voi sanoa, että matkapäivästä tuli aika hyvä treeni käsilihaksille, kun ne olivat illalla ja seuraavana päivänä kipeät. Aapo tirsotteli mukavasti Helsingin ja Budapestin välisen lennon, mutta junamatka Szegediin olikin sitten vähän vaikeampi, kun pikkumies ei olisi millään tahtonut olla paikallaan junassa. Pientä jännitystä matkantekoon aiheutti myös se, että jostain syystä Pasilla tuli musta aukko päähän ja emme olleet varmoja hyppäsimmekö oikeaan junaan (kaksi junaa tuli 5 minuutin sisällä laiturille). Loppujen lopuksi selvisi, että kyseessä oli oikea juna, onneksi. Junamatkaa ei helpottanut se, että se oli yllättäen ajankohtaan nähden kohtuullisen täynnä, joten jouduimme änkeytymään sellaiseen vaunuun, jossa oli vähän tilaa. Olimmehan toki muistaneet myös pukeutua "suomalaisesti" kotimaan kelien mukaan. Saimme kyllä osaksi outoja katseita muilta matkustajilta reilulla vaatetuksella... hehe.

Paluu Szegedin kotiin on tuntunut ihan mukavalta. Ehkä tähän tunteeseen on osasyynä se, että tiedämme komennuksen loppuvan piakkoin, noin kolmen kuukauden päästä. Hannan kanssa tulimme siihen lopputulokseen, että tunnelmat voisivat olla hieman erilaiset, jos tiedossa olisi vielä toinen pidempi jakso ennen kotiin paluuta. Ehkä tästä voi siis sanoa, että koti-ikävä kolkuttelee jo jollain tapaa takaraivossa, mutta sen saa ohitettua hyvin, kun tietää tulevasta paluusta. Asiaa ei kylläkään helpota yhtään se, että tiedämme taas Aapon joutuvan kolmen kuukauden ajaksi eroon kavereista. Mummut ja papatkin kun kerkesivät heti ensimmäisenä iltana täältä skypetellessä julistaa ikäväänsä pikkupoikaa kohtaa niin harmittaahan se hieman myös vanhempia. Mutta eiköhän tämä aika mene nopeasti, jotta mummut ja papat saavat viettää Aapon kanssa aikaa pian.

Tänään ja eilen olemme yrittäneet päästä kiinni takaisin rutiineihin. Käväisimme kauppatorilta ostamassa vihanneksia ja hedelmiä. Kävimme myöskin kävelykadulla katsastamassa tarjonnan, oliko siellä mitään erikoista. Jokin liikuntatapahtuma oli järjestetty keskuspuistossa, joskin emme jääneet kauemmaksi aikaa tapahtumaa seuraamaan. Hanna löysi mukavat kengät kauppatorilta ja Pasille piti ostaa uusi lompakko, kun vanha alkoi ratketa ompeleistaan. Halvalla saatiin molemmat ja löytyivät vielä kohtuullisen helposti. Niin ja kannettavaa tietokonetta varten kävimme myös useammassa kaupassa etsimässä bluetooth-hiirtä. Mistään kaupasta emme sitä löytäneet, mutta yksi kauppias oli valmis tilaamaan sen ensi viikoksi. Palvelu oli mukavaa ja toivottavasti myös luotettavaa.

Tässäpä taas kuulumisia tältä erää. Aapo juoksenteli muuten eilen sohvalla useista kielloista huolimatta sillä tuloksella, että lensi kuperkeikalla lattialle ja pään kolauttaen. Iso itku tuli ja mehän tietenkin säikähdimme urakalla. Itku meni ohitse, mutta eipä tainnut säikäyttää itse sankaria kovin paljon kun jo illalla oli uudet juoksuleikit sohvalla. Aapo on kaikin puolin kultainen lapsi meille, mutta välillä saa kyllä laskea kymmeneen useamman kerran hiljaa mielessä...

PS. Kuva-albumia on taas päivitetty elokuun otoksiin. Käykäähän katsomassa!

Lomakuulumisia

Viikko lomasta on takana päin, mutta vielä kaksi ja puoli viikkoa edessä. Pakko kyllä sanoa, että aika on mennyt todella nopeasti täällä Suomessa tolskatessa. Ensimmäiselle viikolle saimme mahtumaan muutaman vierailun Hannan ja minun kavereiden luona, kuten myös hieman mökkeilyä Iissä vanhempiemme luona. Tokihan Oulun Reippaan pelejäkin piti käydä pari matsia katselemassa, miten poikien peli pyörii; ensimmäisessä pelissä mukavasti (voitto), jälkimmäisessä vähän heikommin (tappio). Kuntoiluakin on tullut harrastettua sen verran, että muutaman kerran lenkillä on tullut käväistyä ja yksi kuntosalikeikka tuli suoritettua. Tuleville viikoille onkin luvassa sitten taas kavereiden tapaamista, hieman juhlimista ja muuta mukavaa. Ainut huono seikka tässä lomassa ovat olleet kelit - kylmää on ollut ja vettäkin tihkuttanut aina silloin tällöin. Lentokoneesta ulostautuminen Oulunsalon kentällä oli kyllä aika mielenkiintoinen kokemus lyhyet housut ja t-paita päällä. Meinasi jopa alkaa hieman palelemaan! Tässä mielessä on hieman ikävä Unkarin aurinkoisia päiviä. Toivottavasti saamme nauttia niistä vielä jonkin verran ennen lopullista Suomeen palaamista.

Hanna on tämän viikonlopun töissä ja minä vietän laatuaikaa Aapon kanssa. Aapo oli taas kerennyt kasvamaan reippaassa kolmessa viikossa "hirveästi" ja jälleen tuli todettua, että melkoinen kehityssykähdys oli tapahtunut ympäristön vaihtumisen myötä. Edellisellä lomareissulla keväällä Aapohan oppi kävelemään ja hampaita pukkasi ihan urakalla suuhun. Nyt, johtuen ilmeisesti mummujen ja pappojen hyvästä hoivasta, Aapo on jo kovasti alkanu jutustelemaan vauvapuheella ja joistain sanoista saa jo sen verran selvää, että tietää, mitä poika haluaa tehdä. Pään heilutus ein merkiksi on myös opittu ja sitähän on tullut viljeltyä kovasti aina kun meno ei miellytä pikku kaveria, hehe. Onpa Aapo oppinut myös itse syömään lusikalla ja laittamaan kumpparit jalkaan, eli reipas on poika kaikin puolin! Rauhallisuudesta ei voi niinkään moittia vaan poika on kyllä osoittanut olevansa hyvin vilkas luonteeltaan - pihalla 10 metrin matkalle mahtuu niin monta virikettä, että alkuperäiseen päämäärään pääseminen tuntuu isän näkökulmasta katsottuna jopa mahdottomalta. Maailmassa on pienelle vain niin paljon uusia ja ihmeellisiä asioita, että ne pitää käydä tarkastamassa ihan vain varmuuden vuoksi. Muutenhan saattaisi jotain tärkeää mennä ohitse.

Kerkesimmepä tuossa mökkireissulla säikähtää, että Aapolle olisi tullut ensimmäinen iso haaveri. Huomasimme aamulla, että pojan nilkka on turvonnut melkoiseksi palloksi mustelman kera. Ensimmäisenä tuli mieleen, että nilkka olisi jossain vaiheessa vääntynyt pahemmin. Tämän teorian jouduimme kuitenkin hylkäämään, koska nilkka ei aristanut yhtään ja Aapon vauhti pihalla juostessa oli normaali. Toinen ajatuksemme oli jonkun ötökän purema (punkki). Sen verran asialle piti kuitenkin saada varmistusta, että käväisimme terveyskeskuksessa tarkistuttamassa nilkan. Eipä siinä hoitajan mukaan sitten loppujen lopuksi ollut mitään suurempaa aihetta huoleen, vaan ilmeisesti kyseessä oli vain pahimmoilleen itikan pistos sellaiseen kohtaan, että turvotusta ja mustelmaa esiintyy jonkin verran. Näin ollen saimme siis huokaistua helpotuksesta.

Mitähän sitä muuta. Uuden kannettavan tietokoneen kävimme ostamassa heti loman alussa. Vanha kannettava on jo 6 vuotta vanha ja alkaa olemaan elinkaarensa loppuvaiheilla. Kyllähän sillä olisi varmaan vielä komennuksen ajan pystynyt sitkuttelemaan, mutta jatkuva ylikuumentuminen ja hyytyminen eivät tuntuneet enää kovin mukavilta. Tämä uusi "raahattava" tuntuu erinomaiselta vehkeeltä heti näin kättelyssä. Laitteen on valmistanut Fujitsu Siemens ja malli on AMILO Si 2636. Tämän vehkeen näppäimistö on jämäkkä, kone erittäin pirteä ja kaikki tarvittavat lisälaitteet ovat integroituna (web-kamera, muistikortinlukija, langattomat yhteydet ja polttava asema). Niin ja onhan tämä kyllä todella tyylikäs laite myös, ei sen puoleen. Toivottavasti on myös yhtä pitkäikäinen kuin aikaisemmin hyvin palvellut kollegansa.

Mutta nyt pitänee lopetella taas kirjottaminen vaihteeksi. Lomakuvia lisäillään taas albumiin, kunhan keretään (ja osataan uudella koneella), niin halukkaat voivat käydä katsastamassa otoksia. Morjens!