Luvat kunnossa

Tänään on ollut hyvä päivä. Aloitimme taipaleemme aamulla lääkärissä käynnillä. Aaposta otettiin mitat ja paino, tutkittiin korvat ja muutenkin yleiskunto ja kaikki oli lääkärin mukaan kunnossa. Aapoa tosin pelotti lääkäri toimenpiteineen ja siitähän seurasi itkua. Ilmeisesti nämä lukuisat lääkärireissut ovat saaneet Aapon karsastamaan valkotakkisia, varsinkin kun nämä aikaisemmat korvaoperaatiot eivät ole olleet kovin miellyttäviä tapahtumia. Mutta eipä se paha mieli kauaa kestänyt ja Aapo oli taas iloinen kun pääsimme pois lääkäristä. Sen verran erityistä lääkärissä käynnissä oli se, että toimenpidehuoneessa oli tutkivan lääkärin lisäksi paikalla liuta opiskelijoita katseluoppilaina. Siellä taisi ihmetystä herättää omituinen mongerruksemme, jota myös suomenkieleksi kutsutaan.

Lääkärireissun jälkeen otimme kaupungissa pienen kävelyreissun, kun ilmakin oli mukavan lämmin. Kävelyreissulta päädyimme maahanmuuttovirastoon, jossa annoimme oleskeluluvan hakemukset vastaanottovirkailijalle. Lakimies kävi pienen hetkisen vahvistamassa läsnäoloamme. Oikeastaan lakimiehen mukana olo oli hyvä asia, koska hän osasi selittää komennussopimuksen kiekurat huomattavasti paremmin kuin minä olisin yrittänyt selittää asiaa englannilla. Hakemuksien käsittely tyssäsi joka tapauksessa alkumetreille, kun olin unohtanut käydä ostamassa postista postimerkkejä tai vastaavia "leimoja", jotka tarvittiin hakemuksien mukaan. Nämä piti sitten käydä hakemassa ja palata virastoon uudelleen. Sen jälkeen käsittelyssä menikin oma tovinsa (perinteisiä Unkarilaisia byrokratian kiekuroita noudattaen virkailijan piti käydä hakemassa allekirjoitus hakemuksiimme joltain vaikutusvaltaisemmalta henkilöltä). Lopuksi kun vielä olin kirjoittanut hakemuksiimme väärin syntymäpaikkakuntamme niin tästä aiheutui ylimääräistä häsellystä ja ihmettelyä yhden jos toisenkin ihmisen toimesta. Sen verran asiaan voi heittää puolustusta, että hakemuksen englanninkielisestä tekstistä ymmärsin, että viranomaiset halusivat tietää nykyisen asuinpaikkamme kotimaassa, ei sitä paikkaa, jossa synnyimme. Väärin ymmärsin, mutta olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että hakemuksen teksti on kirjoitettu väärin, sanoipa joku muu mitä tahansa. Noh, asiahan ratkesi sitten parilla uudella tulosteella, allekirjoituksella ja asia oli sitä myöten selvä. Sitä en ymmärtänyt miksi asiasta heräsi niin iso kohu, mutta samapa se. Nyt saimme siis toistaiseksi voimassa olevan luvan oleskella Unkarissa rekisterikorttien turvin. Työlupaa ei sittenkään tarvittu, koska asianajaja selvitti komennussopimusasian virkailijoille. Hyvä niin ja nyt uskon ettei sitä tarvita :)

Aapo ja Hanna kävivät loppupäivästä torilla ostoksilla ja leikkimässä puistossa, kun keli oli niin erinomainen. Aurinko pilkotteli taivaalta melkein koko päivän ja lämmintäkin oli kuulemma ollut. Loppuviikoksikin on luvattu mukavia kelejä, lähemmäs +15 astetta joten kyllä täällä pikkuhiljaa alkaa tarkenemaan!

Edellisestä blogimerkinnästä jäi kirjoittamatta, että kävin pelaamassa sitä yliopiston puulaakia. Menin erehdyksissä mainitsemaan maalivahtipulassa kärsivän joukkueen vetäjälle, että olen joskus pelaillut maalivahtina. Pelin päätyttyä toivoin, että olisin pitänyt suuni kiinni. Hävisimme pelin 4-5 ja minun maalivahtina oleilusta ei jäänyt jälkipolville suurempaa mainittavaa: periaatteessa kaikki pallot mitkä tulivat maalia kohden, menivät maaliin kovasta rimpuilustani huolimatta. Lisäksi kun maalissa ei hirveästi kehdannut alkaa akrobaattisia pelastuksia yrittämään, kun pelialustanahan oli aikaisemmin mainitsemani asfaltti, niin tietäähän sen miten siinä käy. Pelin jälkeen ilmoitin joukkueen vetäjälle, että minusta on varmasti paremmin hyötyä kentällä kuin maalissa. Hän oli yllättäen samaa mieltä kanssani.

Mutta täältä tähän taas toistaiseksi. Luvat taskussa on helppo hymyillä. Seuraavaksi pitäneekin sitten syventyä kansainvälisen verotuksen ihmeelliseen maailmaan.