Lomaa odotellessa...

Terveisiä täältä helteisestä Szegedistä! Kuukausi on vaihtunut, kuumia kelejä on pidellyt ja edellisestä kirjoituksesta on reilut kaksi viikkoa aikaa! Tilannehan täällä on tällä hetkellä se, että joudun asustelemaan yksin elokuun alkuun saakka, koska Hanna, Aapo ja Hannan vanhemmat poistuivat Suomeen lomailemaan viime sunnuntaina. Ainakaan vielä ei ole yksinäisyys päässyt iskemään kunnolla, mutta onhan tässä aikaa sillekin. Paljon on kuitenkin kerennyt tapahtua ja eiköhän siitäkin pidä tarinoida seuraavaksi. Eli kiinnittäkää turvavyöt ja ottakaa mukava asento...

Totta tosiaan, Hannan vanhemmat saapuivat kylään 23. kesäkuuta. Kävimme hakemassa heidät Budapestin lentokentältä vuokra-autolla ja matka sujui kaikin puolin mukavasti niin mennessä kuin palatessa ottamatta lukuun sitä seikkaa, että vuokra-auton tilaus ei ollut mennyt aivan putkeen. Aloin nimittäin ihmettelemään, kun autoa ei alkanut kuulumaan hotellin edustalle sovittuna aikana. Puhelinsoitto vuokrausfirman edustajalle paljasti, etteivät he olleet tietoisia koko vuokrauksesta ja sälyttivät syyn pääkonttorille (missähän lie se sijaitseekaan). Joka tapauksessa pienestä myöhästymisestä huolimatta vierailijat saatiin perille ja autoa vuokraava firma lupasi seuraavalle, parin päivän päästä tapahtuvalle vuokraukselle isomman auton käyttöön pienemmän auton hinnalla. Näin saimmekin mukavan kokoisen Opel Zafiran käyttöön keskiviikkona 25.6 ja piipahdimme heti H-kaupungissa vaate- ja ruokaostoksilla. Toki käytimme Hannan vanhempia myös ajelulla kaupungissa muiden nähtävyyksien vuoksi, kun edellisellä, tammikuun reissulla, nähtävyyksien katselu jäi vähemmälle huomiolle.

Perjantaina 27.6 aamulla pakkasimme sitten auton täyteen matkatavaroita ja suuntasimme nokkamme kohti Balatonia. Siinä mielessä matkanteko vähän jännitti, koska valitsimme nopean moottoritiereitin sijaan silmiä hivelevän "maalaismaisemareitin" ja ei ollut hajuakaan siitä, millaisessa kunnossa tiet ovat kyseisellä reitillä. Vaikka mukana oli myös autonavigaattori, ei se oikeastaan lämmittänyt mieltä juuri ollenkaan (oli nimittäin pieni epäilys sen kattavuudesta sivuteillä). Hannan isä toimi kuitenkin kartanlukijana perinteisen kartan kanssa, joten tulimme siihen lopputulokseen, että eiköhän sitä perille kuitenkin löydetä, ennemmin tai myöhemmin. Matkamme maalaismaisemia pitkin meni Kiskunmajsan, Soltvadkertin ja Székesfehérvárin kautta Balatonin kupeessa sijaitsevaan Zamárdin kylään. Matkalla pysähdyimme Soltvadkertin kaupungin kuuluisassa kahvilassa kofeiiniannoksilla. Kahvila oli kuin olikin ihan hienon oloinen paikka. Tokihan jouduimme pysähtymään matkalla muutenkin pariin otteeseen, koska sekä Hannan äidin, Aapon että kuskinkin piti välillä levähtää matkan tiimellyksessä. Niin, ja sattuipa matkalla pahaksi onneksemme kohdallemme myös tietyömaa, jonka vuoksi jouduimme odottelemaan pitkät tovit ennen kuin pääsimme jälleen liikkeelle. Balatonille saapumisen loppupätkällä ajo kävi jo jokseenkin helpommaksi kun saavuimme moottoritielle, jossa pystyi ajamaan huomattavasti kovempaa vauhtia. Ennen Zamárdiin saapumista meinasi käydä ohraisesti, kun autonavigaattorin ohjeiden mukaan ajoimme pellolla, missä ei ollut tietä ollenkaan. Unkarilaiset olivat kerenneet ilmeisesti rakentaa moottoritien edellisen karttapäivityksen jälkeen ja sekös aiheutti ihmetystä kuskissa. Onneksemme löysimme moottoritieltä rampin, joka vei meidät suoraan hotellin pihaan. Yhteenvetona menomatkasta voitiin sanoa, että maisemareitin valinta oli jokseenkin onnistunut, koska saimme ihastella matkan varrella laajoja peltoja ja auringonkukkakasvatuksia.

Hotellille (Hotel Familia) saavuttiin hyvissä ajoin ja saimme huoneen käyttöön mitä pikimmiten. Henkilökunta oli jokseenkin ystävällistä, mutta ikäväksemme hotellihuoneessa ei ollut minkäännäköistä ilmastointia, joten jouduimme lainaamaan vastaanottotiskiltä tuuletinta ja se saatiin jokseenkin helposti käyttöön. Eipä se kuitenkaan hirveästi auttanut huoneen jäähdytyksessä, mutta oli se parempi kuin ei mitään. Emme kuitenkaan jääneet hotellille majailemaan vaan lähdimme muutaman virkistävän oluen jälkeen tarkastelemaan Balaton-järven rantaa. Aikamme siellä vietettyä palasimme hotellille takaisin lepäämään. Illalla menimme sitten syömään hotellin ravintolaan Ala Carte -listan ruokia. Tilasimme kaksi kahden hengen ruokalautasta olettaen, että niistä riittäisi syötävää hyvin. Ja riittihän sitä ja meinasipa jopa hävettää jättää niin paljon ruokaa syömättä, koska annoksista olisi riittänyt hyvinkin syötävää varmastikin kuudelle henkilölle. Illalla Aapon nukkumaanmenon jälkeen lähdimme sitten Hannan kanssa muutamalle drinksulle järvenrannalla sijaitsevaan ravintolaan. Muutamat juomat otimme siellä ja lähdimme kävelemään takaisin hotellille pimeässä illassa. Tuolloin tuntui jo hienoisesti siltä, että olisi lomalla jossain rantalomalla, kun oli hyvin lämmintä ja puissa sirkutti linnut (jokainen varmaan tietää miltä ilta kuulostaa Kanariansaarilla).

Lauantai-päivänä otimme suunnaksi Siofokin kaupungin, joka sijaitsi noin 10 kilometrin päässä Zamárdista. Sitä ennen piti kuitenkin käydä varmistamassa paikallisesta turistien infopisteestä, mistä löytyy lähin hiekkaranta. Zamárdin kylän kohdalla olevassa rannassa ei hiekkaa valitettavasti ollut vaan pelkkää kivikkoa, jonka läpi olisi pitänyt kävellä veteen. Aapolle tämä ei ollut kovin sopivaa, joten päätimme siis etsiä lähimmään hiekkaisen rannan. Siofokiin menimme siis autolla, koska arvelimme sen olevan nopein tapa päästä sinne. Hyvästä kartasta huolimatta emme kuitenkaan löytäneet hiekkarantaa aivan heti, vaan jouduimme ajelemaan autolla edestakaisin rantateitä pitkin ja lopulta löysimmekin sitten yhden hiekkarannan, joka osoittautui maksulliseksi. Sinänsä tämä tuli hieman yllätyksenä, koska olimme (tai ainakin minä olin) siinä käsityksessä, että uimarannat ovat julkisia ja vapaasti käytettävissä Balatonilla. Mutta minkäs teet, kun turistipaikassa olet. Eli päästäksemme rantaan jouduimme sitten maksamaan noin 3500 forinttia sisäänpääsymaksua neljästä henkilöstä, eli Aaposta ei tarvinut sentään maksaa mitään. Hiekkaa ei tälläkään rannalla kuitenkaan ollut kuin nimeksi asti, mutta päätimme jäädä ensimmäisenä eteentulleeseen, vapaaseen paikkaan. Tämän jälkeen aika kuluikin sitten vedessä läträten. Aapokin pääsi ensimmäistä kertaa uimaan oikeaan järveen ja hauskaa oli. Hanna ja Hannan vanhemmatkin kävivät kokeilemassa Balatonin lämmintä vettä. Minä en uimaan asti jaksanut mennä vaan jätin sen ilon muille. Polvivedessä sentään kävin Aapoa taluttamassa, ja vesi tuli todettua hyvin lämpimäksi. Aapollahan tuli sitten loppujen lopuksi iso itku, kun piti poissa lähteä. Taisi olla todella mieluinen kokemus pikkumiehelle tämä rantareissu (joten lienee parasta kokeilla myös Suomessa, jos kelit sallivat). Emme viettäneet aikaa rannalla kuin reippaan tunnin johtuen maksullisesta parkkipaikasta ja siitä tosiseikasta, että aurinko porotti todella kuumasti. Lopputulemahan oli sitten jälleen se, että ihot punottivat itse kukasellakin siitä huolimatta, että aurinkorasvaa käytettiin.

Palattuamme Siofokista kävimme sitten syömässä Zamárdin kylän rannalla sijaitsevassa ravintolassa. Ravintolassa ei valitettavasti ollut kuin unkarin ja saksankielisiä menuja, mutta ystävällinen ravintolan työntekijä käänsi osan ruokalistasta englanniksi ja saimme kuin saimmekin tilattua maistuvat ateriat syötäväksi. Syönnin jälkeen palasimme hotellille ja kävimme sitten pienen lepohetken jälkeen Hannan kanssa drinkeillä hotellin ravintolassa. Vuoronvaihto tehtiin sen jälkeen, joten Hannan vanhemmat menivät sitten ottamaan drinkkejä, kun me puolestamme vahdimme Aapon unenlaatua (ei sitä oikeasti tarvitse vahtia, ukkeli nukkuu todella sikeästi). Illan ja yön mittaan hotellin ravintolassa oli muutama äänekäs ruotsalainen humalassa, jotka pitivät ainakin Hannan vanhempia hereillä oman aikansa. Aamulla näytti osalla porukkaa olevan kohtuullinen kankkunen kylässä. Lieköhän ruotsalaisille maistunut yksi jos toinenkin pálinkalasillinen...

Sunnuntaipäivänä käväisimme vielä hotellilta lähdettyämme rannalla ottamassa aurinkoa, ja Hanna kävi isänsä kanssa vielä uimassa viimeisen kerran Balatonissa. Tämän jälkeen kävimme vielä syömässä rannan läheisyydessä olevassa ravintolassa pannukakut ja juomassa oluet (kuski joi toki vain cokista). Sitten aloitimmekin paluureissun Szegediä kohden. Paluureissulle otimme taas vaihtoehdoksi maalaismaisemat ja tällä kertaa eri reitin; Szekszárdin kautta Bajaan ja sieltä edelleen Mórahalomin läpi kotipesään. Täytyy sanoa, että tämä reitti oli kyllä erinomainen valinta maisemia ajatellen. Jos oli mukavannäköistä menomatkalla niin paluumatkalla oli upeannäköisiä maisemia: peltoja, kukkuloita ja vihreää luontoa joka puolella. Erityisesti korkeiden kukkuloiden välissä mutkitteleva autotie oli jotain todella hienoa, kuten myös matkan varrelle osuneet pienet kylät. Maisemat olivat täysin erilaisia verrattuna aikaisempaan ja harmiksi täytyy todeta, ettei paluumatkalta tullut otettua juurikaan kuvia. Kun saavuimme sitten lopulta Szegediin, aloimme olla jo aika väsyneitä reissaamiseen. Balatonin reissu oli kuitenkin sellainen, ettei sitä kovin helposti unohda.

Ennen seuraavan keskiviikon vuokra-auton palauttamista käväisimme ajelulla myös Makóssa katsastamassa meininkiä. Mitään varsinaista syytä meillä ei kaupungissa vierailulle ollut vaan halusimme taas näyttää vähän ympäristöä Hannan vanhemmille. Paikallisessa Tescossa kävimme ostoksilla ja ennen kaupungista poistumista käväisimme kahvilla kahvilassa, joka oli sekin varsin tyylikkään oloinen. Pasin unkarinkielen puutteet tulivat esille tällä(kin) kertaa, kun neljän kahvin sijaan tarjoilija toikin vain yhden kahvin. Lieköhän muillekin ääntämisongelmien kanssa kamppaileville sattunut samanlainen moka? Noh, joka tapauksessa saimme korjattua tilanteen, joimme kahvit ja köröttelimme takaisin Szegediin. Tällä reissulla tuli taas huomattua, kuinka levottomia unkarilaiset kuskit voivat ollakaan alhaisten nopeuksien teillä. Saldona oli jälleen kerran muutama "viime tipan" riskiohitus takaa tulleelta ja takapuskurissa kiinni ajavat rekat. Ja tämä silti, vaikka ajoimme reippaasti yli sallitun nopeusrajoituksen. Taitaa olla Unkarissa nopeusrajoituskyltit vain kivoja koristeita teiden varsilla.

Loppuviikko menikin sitten Hannalta, Aapolta ja vierailta Szegedin keskustassa pyörien ja vaatteita shoppaillen minun ollessa päivisin töissä. Kävimmepä muutamaan otteeseen myös nauttimassa kahvit leivoksien ja jäätelöiden kera. Yhtenä päivänä kävimme myös syömässä Atrium-ravintolassa erinomaiset ruoat. Olutkin maistui aina silloin tällöin, olihan täällä tosiaan melkein joka päivä yli 30 astetta lämmintä, muutamana päivänä jopa lähemmäs 35 astetta. Tämän vuoksi asunnon ilmastointi on ollut kovassa käytössä melkeimpä siitä lähtien kun ensimmäiset hellepäivät alkoivat kesäkuussa ja voi sanoa, ettei ilman sitä olisi tullut toimeen, koska sen verran ahdistava ilma on pihalla auringonpaisteessa. Naapurin setäkin meitä varoitteli yksi päivä siitä, ettei puolenpäivän ja kello kolmen välillä kannattaisi kovin pihalla oleskella, kun olemme kuulemma kovin valkoihoisia ja palamme herkästi. Totta joka sana. Loppuviikko menikin sitten vierailta pakkaillessa matkatavaroita ja Hannan valmistellessa lähtöä Suomeen. Kerkesimmepä kuitenkin käydä eräänä iltana Hannan kanssa kahdestaan drinkeillä keskustan kävelykadulla sijaitsevalla patiolla, kuin myös eräässä yökerhossa. Yökerhossa ei valitettavasti ollut vielä kovin paljon porukkaa, joten ensimmäisten juomien jälkeen päätimme poistua paikalta ja käydä vielä yksillä drinkeillä lähiravintolassa. Kivaa oli viettää iltaa kahdestaan, koska edellisellä kerralla reissu keskeytyi rankkasateeseen Hannan kaverin ollessa Aapon lapsenvahtina.

Mitähän sitä muuta täällä päin maailmaa. Ainiin, paikallisesta kodinelektroniikkaliikkeestä ostettu puntari otti ja särkyi tuossa pari viikkoa sitten. Asiaa helpommaksi tehden kuitti oli tietenkin hukkunut jonnekin (roskiin ilmeisesti), joten oli hieman epävarmaa, voisiko puntarin käydä vaihtamassa liikkeessä uuteen vastaavaan. Kävinkin eilen sitten kokeilemassa onneani ja yllätykseksi voin sanoa, että ongelma hoitui kohtuullisen yksinkertaisesti epäluuloista huolimatta, joskin minun piti todistella ostoajankohtaa huomattavan pitkän ajan. Myyjä kun meni ja kysyi minulta päivää, jolloin laitteen ostin ja menin erehdyksissäni heittämään hiha-arviona 1.5, joka muuttui sitten lopulliseksi totuudeksi yllättävän pian. Päivähän sattuu olemaan vapaapäivä Unkarissa ja liikkeethän eivät ole tuolloin auki. Liekö myyjä sitten yritti välttää tuotteenvaihtoa takertumalla päivämäärään, mutta aikamme asiasta keskusteltua tuotepalautuksista vastaavat henkilöt tulivat siihen lopputulokseen, että liike palauttaa minulle rahat tuotteesta niin, että voin valita vastaavanhintaisen tuotteen tilalle. Eivät ilmeisesti jaksaneet jankata ulkomaalaisen asiakkaan kanssa liikaa asian tiimoilta. Nyt on sitten taas hieno (ja toivottavasti kestävä) puntari käytössä terveellisten elämäntapojen vartioinnin tukena. Kiva! Ja jatkon kannalta ajatellen lienee parempi laittaa se kuitti hyvään talteen...

Kovin pitkä tuli tästä kirjoituksesta tällä kertaa. Sen verran pitänee vielä mainita, että kuva-albumia on päivitetty kesäkuun otoksien osalta. Olen myös lisännyt heinäkuuta ja Balatonin reissua varten omat kansiot, joista voi käydä tirkistelemässä kuvia. Saas nähdä milloin tässä seuraavan kerran tulee kirjoiteltua. Ehkä ennen kuin lähden viettämään ansaittua kesälomaa Suomen maankamaralle. Siellä on tiedossa tuulta, tuiverrusta, sadetta ja kylmää ilmaa. Mutta sepäs on mukavaa vaihtelua tähän helteeseen (jotkut taitavat olla Suomessa hieman eri mieltä asiasta). Mutta Marco Bjurströmin sanoin lopetan tähän: naminami.