Forintin kurssi

Forintin kurssi on ollut lähiaikoina laskusuuntainen. Kauppalehden sivuilta löytynyt käppyrä näyttää tilanteen viimeisen vuoden ajalta (katso kuva alla). Muuta ei voi todeta, kuin ettei hyvältä näytä! Tällähän on se vaikutus elämäämme, että vingutellessa luottokorttia ostoksien yhteydessä tai nostamalla rahaa automaatista, menee käytännössä "normaalikurssiin" nähden huomattavasti enemmän rahaa kotimaan tililtä. Toivottavasti valuuttamarkkinat piristyisivät pian ja syksy olisi hieman pirteämpi, niin saisi rahoillensa vastinetta :)

Telkkari pelaa, osa 2.

Ilo olikin liian aikaista television suhteen eilen. Nimittäin illalla kaikki kanavat katosivat taas boksista ja lautasesta saapuva signaali piipitti boksissa alle 10% voimakkuudella. Ei hyvä, eli "nem jó", kuten unkarilaiset sanoisivat. Loppuilta menikin sitten rattoisasti yrittäessä saada kanavia näkyviin, huonolla lopputuloksella tietenkin. Aamulla käväisin sitten uudelleen antennikaupassa puhumassa myyjän kanssa. Ensimmäinen ajatus oli tilata asentaja paikalle jälleen kerran, mutta hetken ajateltuani päädyin sitten kysymään myyjältä, josko hän voisi lainata satelliittiboksia tunnin ajaksi, niin voisin varmistua, onko vika lautasen mikropäässä vai boksissa. Hän olisi aluksi halunnut täyden myyntihinnan laitteesta "varomaksuksi" jos en palaisikaan laitteen kanssa takaisin. Kun ei ollut rahaa mukana, tarjosin puhelinta pantiksi, jonka jälkeen sainkin sitten laitteen lainaan ilman mitään pantteja. Kyllähän nyt suomalaiseen pitäisi pystyä luottamaan? :)

Ongelmaksi paljastui sitten loppujen lopuksi digiboksi, joka oli kuin olikin mennyt rikki. Testasin useampaan kertaan vaihtaa boksia toiseen ja lainaboksissa kanavat alkoivat näkymään moitteetta, kun taas oma pysyi hyvin vaitonaisena. Ei auttanut edes laitteen resetointi. Sen seurauksena marssin sitten takaisin antennikauppaan ja löin myyjälle rahat tiskiin lainalaitteen ostoa varten. Pienen hintaneuvottelun jälkeen raha ja laite vaihtoivat omistajaa. Nyt siis näkyy taas kanavat ja toivottavasti pidemmän aikaa, ettei tarvitse alkaa uudelleen vääntämään kättä signaalien kanssa. Ongelmaksi tästä huolimatta jäi se, että tietyt kotimaan maksulliset kanavat eivät näy vieläkään. Syytä selvittelin netistä ja näyttää olevan niin, että Unkari on vain yksinkertaisesti peittoalueen ulkopuolella. Ongelman saisi ratkaistua todennäköisesti sillä, että hankkisi suuremman lautasen (vähintään 120 cm halkaisijaltaan) nykyisen 85 cm lautasen tilalle. Hintaa tuolle lautaselle olisi tullut lähemmäs 18 000 forinttia ja se olisi pitänyt tilata Budapestistä. Tokihan asentaja olisi pitänyt tilata taas paikalle laittamaan sekä lautanen paikalleen että kanavat näkyviin. Asennuksen voisi yrittää tehdä itsekin signaalimittarin avulla, mutta ehkä tämä asia jää nyt tähän. Reilun neljän jäljellä olevan kuukauden vuoksi ei viitsi alkaa investoimaan isoja rahoja peleihin&vehkeisiin, kun niiden takaisin rahaamisen kanssa on oma hommansa. Jos tämän satelliittiongelman olisi tiennyt ennen tänne tuloa, olisi täältä voinut ostaa ison lautasen ja riittävän boksin. Kaikkeahan ei voi kuitenkaan tietää etukäteen ja jotkut asiat pitää vain kokea kantapään kautta.

Tänään kävin myös parturissa mutkan. Puolen tunnin leikkuulla tuli hyvää jälkeä ja leikkaus maksoi alle 10 euroa tippien kera. Hannan aikaisemman hiustenleikkuun tuloksistakin kyseltiin perään, oliko asiakas ollut tyytyväinen. Ja olemmehan me olleet joka kerralla. Tulemme käymään vastakin samaisessa parturissa! Parturin jälkeen lähdinkin sitten syömään pääkadulla sijaitsevaan Virag-ravintolaan. Pasta kinkku-sieni -kastikkeella oli oikein makoisaa ja täytti mahan mukavasti. Kuntosalille en tänään ajatellut menevän, koska aika on ollut hieman kortilla. Illalla ajattelin kuitenkin käväistä lenkillä ja katsella telkkaria, kun se nyt kerran toimii. Huomenna pitänee sitten, kuten aikaisemmin tuli kirjoitettua, aloittaa lomavalmistelut.

Mutta täältä tähän taas vaihteeksi. Ehkä kirjoittelen vielä ensi viikolla jotain, jos tulee raportoitavaa...

Telkkari pelaa!

Noniin, telkkarista näkyy taas kanavat! Asentaja tuli 20 minuuttia myöhässä sovitusta ajasta auttamaan miestä mäessä. Kommunikointi asentajan kanssa oli jokseenkin vaikeaa, hän kun ei puhunut englantia ja minä en ymmärtänyt juuri mitään, mitä hän yritti sanoa unkariksi. Sen verran kuitenkin sain selville / ymmärsin, että mikropää-tai-mikälie oli rikkoutunut ja se piti vaihtaa uuteen, että homma alkaisi pelaamaan. Noh, sopivasti sellainen tietenkin löytyi työkalulaatikosta, a-hinta 2000 forinttia (hehe). Vaihto-operaation jälkeen digiboksin signaalit alkoivatkin piipittämään taas iloisen kuuloisesti. Tästä huolimatta kanavahaulla ei aivan kaikkia kanavia taaskaan löytynyt. Pääasia, että kotimaiset peruskanavat näkyvät. Niillä pärjää jonkin aikaa.

Huomenna olisi ohjelmassa kuntosalia. Siellä on tullut nyt muutaman kerran käytyä "voimailemassa", mutta ehkä se on näin aluksi enemmänkin kaikennäköisten laitteiden äärellä räpistelyä kuin tehokasta reenaamista. Edellisellä kerralla sain sen verran liikuteltua painoja, että olkapäät ja kädet olivat kipeänä seuraavana aamuna. Ilmeisesti siis ei ollut aivan turha reissu.

Jepujee. Viikonloppuna pitäisi myös käväistä parturissa, jos saan ajan haluamaani parturiin. Lauantaina ja sunnuntaina pitää alkaa valmistelemaan myös Suomeen lähtemistä, eli siivota kämppä valmiiksi elokuun lopun paluuta varten, pakata vaatteita reppuihin jne. Hommaa varmasti riittää ihan kiitettävästi. Ehkä jossain välissä voisi käydä myös syömässä jossain ulkoilmaravintolassa, jos säät sallii.

Mutta nyt menen nauttimaan television tarjonnasta... wuhuu!

Tekniikka pettää

Tekniikka petti alkuviikosta satelliittilautasen osalta ja televisiokanavat lopettivat näkymisen. Liekö syynä maapallon asento, sää tai joku muu riippumaton tekijä, mutta kanavat pysyivät pimeänä. Yritin hakea digiboksista kanavia uudelleen, mutta eipäs niitä enää löytynyt yhtä ainuttakaan. Fiksuna kaverina yritin sitten oma-alotteisesti käydä säätelemässä lautasta kohdilleen jakoavaimen kanssa ja suurella luottamuksella omiin kykyihin. Lopputulemana oli se, että se vähäinenkin signaali, joka lautasesta lähti irti, hyytyi olemattomiin. Eilen piti sitten marssia kodin lähellä sijaitsevaan antenniliikkeeseen ja tilata asentaja paikalle säätelemään lautanen kohdilleen. Hintaa tälle operaatiolle tulee 4000 forinttia. Toivottavasti asentaja saa kanavat näkymään - illat kun meinaa olla hieman tylsiä yksikseen ja ilman telkkaria.

No, jotta tekniikan ei voisi aivan täysin sanoa pettävän meikäläistä, leikin hieman Google Mapsilla tuossa eilen illalla. Sieltä saa hienosti näkymään haluamansa matkan reitin kun klikkailee tarpeeksi ahkeraan. Huvikseni sitten kokeilin asettaa määränpäitä lenkkireittini varrelle ja hyvin näytti pelaavan, yhtä koukeroa lukuun ottamatta (Hajós utca - Dankó Pista utca). Aika tarkkaan katsottuna juoksulenkin pituudeksi tulee noin 7 kilometriä, kun vähentää tuon ylimääräisen koukeron poissa. Reitin voit nähdä alta. Kaikkea ne ihmiset keksii!


View Larger Map

Mutta eipäs siinä. Enää viikko ja yksi päivä kun olen Suomessa. Aika kuluu hitaasti, mutta kylläpä tämä tästä. Keskuskadulle oli pystytetty taas joku festivaalialue, jossa myydään ainakin viiniä ja kirjoja. Ohjelmaakin näytti järjestetävän ainakin viikonloppuna, joten pitänee käydä katsastamassa tarjonta tarkemmin joku päivä...

Pommi pankissa

Tänään Szegedin keskustassa sijaitsevassa pankissa oli pommiuhka. Nimetön (luonnollisesti) soittaja oli ilmoittanut pankkiin, että parin tunnin sisällä pamahtaa. Syytä en saanut selville työkavereiden puheista, mutta se ei liene pääasia tässä jutussa. Paikalliselta poliisilaitokselta oli kuitenkin useampi poliisi autoineen eristämässä aluetta ja estämässä uteliaita pääsemästä lähemmäksi pankkia. Pommiryhmäkin oli ilmeisesti käynyt paikalla kolmen aikaan iltapäivällä, mutta mitään räjähteisiin viittaavaa ei ollut löytynyt. Lieköhän siis mautonta pilaa, mutta pankkiryhmän kaikki Szegedin konttorit olivat joka tapauksessa loppupäivän suljettuna, eikä mikään ihme. Tästä tapauksesta tuli väistämättä ajatelleeksi, että mitä olisi tapahtunutkaan, jos pommi olisi ollutkin pankissa ja olisi räjähtänyt? Tuskin mitään hyvää. Lisäksi pankkihan sijaitsee jokapäiväisen "työmatkani" varrella ja pankin seinässä olevasta automaatista tulee nostettua rahaa useimmiten. Huonolla tuurillahan sitä olisi saattanut olla nostamassa rahaa räjähdyksen hetkellä, jos kyseessä ei olisi ollutkaan pila. Ehkä hieman epätodennäköistä, mutta ajatus tuli kuitenkin mieleen.

Mutta palataampa iloisempiin asioihin. Kaverini Martti saapui kyläilemään viime viikon torstaina ja lähti takaisin Suomea kohden maanantaina, toki Budapestin kautta kiertäen. Tuohon aikaväliin mahtuikin aika lailla tekemistä ja kulkemista. Syömässä kävimme oikeissa ravintoloissa (Atriumissa ja "pakollisessa" Göryssä), kuten myös muutaman kerran Burger Kingissä, kun Tesco-reissulla tarjottiin "kaksi ateriaa yhden hinnalla" alennuskuponkeja käteen. Kauppoja kiersimme jonkin verran ja kaupunkiakin tuli esiteltyä, kun Martillakaan ei ollut aikaisempaa kokemusta Szegedistä. Yhtenä päivänä vierailimme eläinpuistossa ja toisena päivänä käväisimme "kiinalaistorilla" ostamassa Martille muutaman collegetakin, halvalla kun kerran sai. Kävimme myös tutustumassa Uj-Szegedin puolella olevaan maauimalaan ja se reissu oli kaikin puolin hieno, kun päivä oli mitä parhain auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Vilvoittelemassakin tuli toki käytyä viileässä vedessä aina välillä, mutta uimalla uimaan ei tällä kertaa ryhdytty. Pikaisella silmäyksellä pystyi toteamaan, että maauimala näytti olevan suosittu paikka paikallisten keskuudessa, koska se oli täpötäynnä ihmisiä.

Sunnuntaina testasimme myös paikallisen Anna-kylpylän tarjonnat ja sekin reissu osoittautui mukavaksi ja hienoksi kokemukseksi. Aikaisempi firman järjestämä reissu tähän kylpylään meni vähän pipariksi, kun en hoksannut ottaa kylpyvehkeitä mukaan. Niin ja lopulta kunnolliseen saunaankin pääsin ensimmäisen kerran puoleen vuoteen ja monta kertaa tuli saunottua ihan vain periaatteen vuoksi. Yhtenä iltana kävimme myös tutustumassa yöelämään vierailemalla muutamassa yökerhossa. Virvoitusjuomia tuli jonkin verran "naatittua" ja olo olikin sitten aamulla ehkä vähän heikohko. Kaiken kaikkiaan Martin vierailu oli mukava piriste tähän yksineloon ennen Suomeen menemistä. Kiitos vierailusta!

Mutta tässäpä taas vaihteeksi luettavaa tiedonjanoisille. Vielä on edessä pari pitkää viikkoa, ennen kuin pääsen Hannan ja Aapon luokse viettämään lomaa. Perhettä on jo kova ikävä...

Lomaa odotellessa...

Terveisiä täältä helteisestä Szegedistä! Kuukausi on vaihtunut, kuumia kelejä on pidellyt ja edellisestä kirjoituksesta on reilut kaksi viikkoa aikaa! Tilannehan täällä on tällä hetkellä se, että joudun asustelemaan yksin elokuun alkuun saakka, koska Hanna, Aapo ja Hannan vanhemmat poistuivat Suomeen lomailemaan viime sunnuntaina. Ainakaan vielä ei ole yksinäisyys päässyt iskemään kunnolla, mutta onhan tässä aikaa sillekin. Paljon on kuitenkin kerennyt tapahtua ja eiköhän siitäkin pidä tarinoida seuraavaksi. Eli kiinnittäkää turvavyöt ja ottakaa mukava asento...

Totta tosiaan, Hannan vanhemmat saapuivat kylään 23. kesäkuuta. Kävimme hakemassa heidät Budapestin lentokentältä vuokra-autolla ja matka sujui kaikin puolin mukavasti niin mennessä kuin palatessa ottamatta lukuun sitä seikkaa, että vuokra-auton tilaus ei ollut mennyt aivan putkeen. Aloin nimittäin ihmettelemään, kun autoa ei alkanut kuulumaan hotellin edustalle sovittuna aikana. Puhelinsoitto vuokrausfirman edustajalle paljasti, etteivät he olleet tietoisia koko vuokrauksesta ja sälyttivät syyn pääkonttorille (missähän lie se sijaitseekaan). Joka tapauksessa pienestä myöhästymisestä huolimatta vierailijat saatiin perille ja autoa vuokraava firma lupasi seuraavalle, parin päivän päästä tapahtuvalle vuokraukselle isomman auton käyttöön pienemmän auton hinnalla. Näin saimmekin mukavan kokoisen Opel Zafiran käyttöön keskiviikkona 25.6 ja piipahdimme heti H-kaupungissa vaate- ja ruokaostoksilla. Toki käytimme Hannan vanhempia myös ajelulla kaupungissa muiden nähtävyyksien vuoksi, kun edellisellä, tammikuun reissulla, nähtävyyksien katselu jäi vähemmälle huomiolle.

Perjantaina 27.6 aamulla pakkasimme sitten auton täyteen matkatavaroita ja suuntasimme nokkamme kohti Balatonia. Siinä mielessä matkanteko vähän jännitti, koska valitsimme nopean moottoritiereitin sijaan silmiä hivelevän "maalaismaisemareitin" ja ei ollut hajuakaan siitä, millaisessa kunnossa tiet ovat kyseisellä reitillä. Vaikka mukana oli myös autonavigaattori, ei se oikeastaan lämmittänyt mieltä juuri ollenkaan (oli nimittäin pieni epäilys sen kattavuudesta sivuteillä). Hannan isä toimi kuitenkin kartanlukijana perinteisen kartan kanssa, joten tulimme siihen lopputulokseen, että eiköhän sitä perille kuitenkin löydetä, ennemmin tai myöhemmin. Matkamme maalaismaisemia pitkin meni Kiskunmajsan, Soltvadkertin ja Székesfehérvárin kautta Balatonin kupeessa sijaitsevaan Zamárdin kylään. Matkalla pysähdyimme Soltvadkertin kaupungin kuuluisassa kahvilassa kofeiiniannoksilla. Kahvila oli kuin olikin ihan hienon oloinen paikka. Tokihan jouduimme pysähtymään matkalla muutenkin pariin otteeseen, koska sekä Hannan äidin, Aapon että kuskinkin piti välillä levähtää matkan tiimellyksessä. Niin, ja sattuipa matkalla pahaksi onneksemme kohdallemme myös tietyömaa, jonka vuoksi jouduimme odottelemaan pitkät tovit ennen kuin pääsimme jälleen liikkeelle. Balatonille saapumisen loppupätkällä ajo kävi jo jokseenkin helpommaksi kun saavuimme moottoritielle, jossa pystyi ajamaan huomattavasti kovempaa vauhtia. Ennen Zamárdiin saapumista meinasi käydä ohraisesti, kun autonavigaattorin ohjeiden mukaan ajoimme pellolla, missä ei ollut tietä ollenkaan. Unkarilaiset olivat kerenneet ilmeisesti rakentaa moottoritien edellisen karttapäivityksen jälkeen ja sekös aiheutti ihmetystä kuskissa. Onneksemme löysimme moottoritieltä rampin, joka vei meidät suoraan hotellin pihaan. Yhteenvetona menomatkasta voitiin sanoa, että maisemareitin valinta oli jokseenkin onnistunut, koska saimme ihastella matkan varrella laajoja peltoja ja auringonkukkakasvatuksia.

Hotellille (Hotel Familia) saavuttiin hyvissä ajoin ja saimme huoneen käyttöön mitä pikimmiten. Henkilökunta oli jokseenkin ystävällistä, mutta ikäväksemme hotellihuoneessa ei ollut minkäännäköistä ilmastointia, joten jouduimme lainaamaan vastaanottotiskiltä tuuletinta ja se saatiin jokseenkin helposti käyttöön. Eipä se kuitenkaan hirveästi auttanut huoneen jäähdytyksessä, mutta oli se parempi kuin ei mitään. Emme kuitenkaan jääneet hotellille majailemaan vaan lähdimme muutaman virkistävän oluen jälkeen tarkastelemaan Balaton-järven rantaa. Aikamme siellä vietettyä palasimme hotellille takaisin lepäämään. Illalla menimme sitten syömään hotellin ravintolaan Ala Carte -listan ruokia. Tilasimme kaksi kahden hengen ruokalautasta olettaen, että niistä riittäisi syötävää hyvin. Ja riittihän sitä ja meinasipa jopa hävettää jättää niin paljon ruokaa syömättä, koska annoksista olisi riittänyt hyvinkin syötävää varmastikin kuudelle henkilölle. Illalla Aapon nukkumaanmenon jälkeen lähdimme sitten Hannan kanssa muutamalle drinksulle järvenrannalla sijaitsevaan ravintolaan. Muutamat juomat otimme siellä ja lähdimme kävelemään takaisin hotellille pimeässä illassa. Tuolloin tuntui jo hienoisesti siltä, että olisi lomalla jossain rantalomalla, kun oli hyvin lämmintä ja puissa sirkutti linnut (jokainen varmaan tietää miltä ilta kuulostaa Kanariansaarilla).

Lauantai-päivänä otimme suunnaksi Siofokin kaupungin, joka sijaitsi noin 10 kilometrin päässä Zamárdista. Sitä ennen piti kuitenkin käydä varmistamassa paikallisesta turistien infopisteestä, mistä löytyy lähin hiekkaranta. Zamárdin kylän kohdalla olevassa rannassa ei hiekkaa valitettavasti ollut vaan pelkkää kivikkoa, jonka läpi olisi pitänyt kävellä veteen. Aapolle tämä ei ollut kovin sopivaa, joten päätimme siis etsiä lähimmään hiekkaisen rannan. Siofokiin menimme siis autolla, koska arvelimme sen olevan nopein tapa päästä sinne. Hyvästä kartasta huolimatta emme kuitenkaan löytäneet hiekkarantaa aivan heti, vaan jouduimme ajelemaan autolla edestakaisin rantateitä pitkin ja lopulta löysimmekin sitten yhden hiekkarannan, joka osoittautui maksulliseksi. Sinänsä tämä tuli hieman yllätyksenä, koska olimme (tai ainakin minä olin) siinä käsityksessä, että uimarannat ovat julkisia ja vapaasti käytettävissä Balatonilla. Mutta minkäs teet, kun turistipaikassa olet. Eli päästäksemme rantaan jouduimme sitten maksamaan noin 3500 forinttia sisäänpääsymaksua neljästä henkilöstä, eli Aaposta ei tarvinut sentään maksaa mitään. Hiekkaa ei tälläkään rannalla kuitenkaan ollut kuin nimeksi asti, mutta päätimme jäädä ensimmäisenä eteentulleeseen, vapaaseen paikkaan. Tämän jälkeen aika kuluikin sitten vedessä läträten. Aapokin pääsi ensimmäistä kertaa uimaan oikeaan järveen ja hauskaa oli. Hanna ja Hannan vanhemmatkin kävivät kokeilemassa Balatonin lämmintä vettä. Minä en uimaan asti jaksanut mennä vaan jätin sen ilon muille. Polvivedessä sentään kävin Aapoa taluttamassa, ja vesi tuli todettua hyvin lämpimäksi. Aapollahan tuli sitten loppujen lopuksi iso itku, kun piti poissa lähteä. Taisi olla todella mieluinen kokemus pikkumiehelle tämä rantareissu (joten lienee parasta kokeilla myös Suomessa, jos kelit sallivat). Emme viettäneet aikaa rannalla kuin reippaan tunnin johtuen maksullisesta parkkipaikasta ja siitä tosiseikasta, että aurinko porotti todella kuumasti. Lopputulemahan oli sitten jälleen se, että ihot punottivat itse kukasellakin siitä huolimatta, että aurinkorasvaa käytettiin.

Palattuamme Siofokista kävimme sitten syömässä Zamárdin kylän rannalla sijaitsevassa ravintolassa. Ravintolassa ei valitettavasti ollut kuin unkarin ja saksankielisiä menuja, mutta ystävällinen ravintolan työntekijä käänsi osan ruokalistasta englanniksi ja saimme kuin saimmekin tilattua maistuvat ateriat syötäväksi. Syönnin jälkeen palasimme hotellille ja kävimme sitten pienen lepohetken jälkeen Hannan kanssa drinkeillä hotellin ravintolassa. Vuoronvaihto tehtiin sen jälkeen, joten Hannan vanhemmat menivät sitten ottamaan drinkkejä, kun me puolestamme vahdimme Aapon unenlaatua (ei sitä oikeasti tarvitse vahtia, ukkeli nukkuu todella sikeästi). Illan ja yön mittaan hotellin ravintolassa oli muutama äänekäs ruotsalainen humalassa, jotka pitivät ainakin Hannan vanhempia hereillä oman aikansa. Aamulla näytti osalla porukkaa olevan kohtuullinen kankkunen kylässä. Lieköhän ruotsalaisille maistunut yksi jos toinenkin pálinkalasillinen...

Sunnuntaipäivänä käväisimme vielä hotellilta lähdettyämme rannalla ottamassa aurinkoa, ja Hanna kävi isänsä kanssa vielä uimassa viimeisen kerran Balatonissa. Tämän jälkeen kävimme vielä syömässä rannan läheisyydessä olevassa ravintolassa pannukakut ja juomassa oluet (kuski joi toki vain cokista). Sitten aloitimmekin paluureissun Szegediä kohden. Paluureissulle otimme taas vaihtoehdoksi maalaismaisemat ja tällä kertaa eri reitin; Szekszárdin kautta Bajaan ja sieltä edelleen Mórahalomin läpi kotipesään. Täytyy sanoa, että tämä reitti oli kyllä erinomainen valinta maisemia ajatellen. Jos oli mukavannäköistä menomatkalla niin paluumatkalla oli upeannäköisiä maisemia: peltoja, kukkuloita ja vihreää luontoa joka puolella. Erityisesti korkeiden kukkuloiden välissä mutkitteleva autotie oli jotain todella hienoa, kuten myös matkan varrelle osuneet pienet kylät. Maisemat olivat täysin erilaisia verrattuna aikaisempaan ja harmiksi täytyy todeta, ettei paluumatkalta tullut otettua juurikaan kuvia. Kun saavuimme sitten lopulta Szegediin, aloimme olla jo aika väsyneitä reissaamiseen. Balatonin reissu oli kuitenkin sellainen, ettei sitä kovin helposti unohda.

Ennen seuraavan keskiviikon vuokra-auton palauttamista käväisimme ajelulla myös Makóssa katsastamassa meininkiä. Mitään varsinaista syytä meillä ei kaupungissa vierailulle ollut vaan halusimme taas näyttää vähän ympäristöä Hannan vanhemmille. Paikallisessa Tescossa kävimme ostoksilla ja ennen kaupungista poistumista käväisimme kahvilla kahvilassa, joka oli sekin varsin tyylikkään oloinen. Pasin unkarinkielen puutteet tulivat esille tällä(kin) kertaa, kun neljän kahvin sijaan tarjoilija toikin vain yhden kahvin. Lieköhän muillekin ääntämisongelmien kanssa kamppaileville sattunut samanlainen moka? Noh, joka tapauksessa saimme korjattua tilanteen, joimme kahvit ja köröttelimme takaisin Szegediin. Tällä reissulla tuli taas huomattua, kuinka levottomia unkarilaiset kuskit voivat ollakaan alhaisten nopeuksien teillä. Saldona oli jälleen kerran muutama "viime tipan" riskiohitus takaa tulleelta ja takapuskurissa kiinni ajavat rekat. Ja tämä silti, vaikka ajoimme reippaasti yli sallitun nopeusrajoituksen. Taitaa olla Unkarissa nopeusrajoituskyltit vain kivoja koristeita teiden varsilla.

Loppuviikko menikin sitten Hannalta, Aapolta ja vierailta Szegedin keskustassa pyörien ja vaatteita shoppaillen minun ollessa päivisin töissä. Kävimmepä muutamaan otteeseen myös nauttimassa kahvit leivoksien ja jäätelöiden kera. Yhtenä päivänä kävimme myös syömässä Atrium-ravintolassa erinomaiset ruoat. Olutkin maistui aina silloin tällöin, olihan täällä tosiaan melkein joka päivä yli 30 astetta lämmintä, muutamana päivänä jopa lähemmäs 35 astetta. Tämän vuoksi asunnon ilmastointi on ollut kovassa käytössä melkeimpä siitä lähtien kun ensimmäiset hellepäivät alkoivat kesäkuussa ja voi sanoa, ettei ilman sitä olisi tullut toimeen, koska sen verran ahdistava ilma on pihalla auringonpaisteessa. Naapurin setäkin meitä varoitteli yksi päivä siitä, ettei puolenpäivän ja kello kolmen välillä kannattaisi kovin pihalla oleskella, kun olemme kuulemma kovin valkoihoisia ja palamme herkästi. Totta joka sana. Loppuviikko menikin sitten vierailta pakkaillessa matkatavaroita ja Hannan valmistellessa lähtöä Suomeen. Kerkesimmepä kuitenkin käydä eräänä iltana Hannan kanssa kahdestaan drinkeillä keskustan kävelykadulla sijaitsevalla patiolla, kuin myös eräässä yökerhossa. Yökerhossa ei valitettavasti ollut vielä kovin paljon porukkaa, joten ensimmäisten juomien jälkeen päätimme poistua paikalta ja käydä vielä yksillä drinkeillä lähiravintolassa. Kivaa oli viettää iltaa kahdestaan, koska edellisellä kerralla reissu keskeytyi rankkasateeseen Hannan kaverin ollessa Aapon lapsenvahtina.

Mitähän sitä muuta täällä päin maailmaa. Ainiin, paikallisesta kodinelektroniikkaliikkeestä ostettu puntari otti ja särkyi tuossa pari viikkoa sitten. Asiaa helpommaksi tehden kuitti oli tietenkin hukkunut jonnekin (roskiin ilmeisesti), joten oli hieman epävarmaa, voisiko puntarin käydä vaihtamassa liikkeessä uuteen vastaavaan. Kävinkin eilen sitten kokeilemassa onneani ja yllätykseksi voin sanoa, että ongelma hoitui kohtuullisen yksinkertaisesti epäluuloista huolimatta, joskin minun piti todistella ostoajankohtaa huomattavan pitkän ajan. Myyjä kun meni ja kysyi minulta päivää, jolloin laitteen ostin ja menin erehdyksissäni heittämään hiha-arviona 1.5, joka muuttui sitten lopulliseksi totuudeksi yllättävän pian. Päivähän sattuu olemaan vapaapäivä Unkarissa ja liikkeethän eivät ole tuolloin auki. Liekö myyjä sitten yritti välttää tuotteenvaihtoa takertumalla päivämäärään, mutta aikamme asiasta keskusteltua tuotepalautuksista vastaavat henkilöt tulivat siihen lopputulokseen, että liike palauttaa minulle rahat tuotteesta niin, että voin valita vastaavanhintaisen tuotteen tilalle. Eivät ilmeisesti jaksaneet jankata ulkomaalaisen asiakkaan kanssa liikaa asian tiimoilta. Nyt on sitten taas hieno (ja toivottavasti kestävä) puntari käytössä terveellisten elämäntapojen vartioinnin tukena. Kiva! Ja jatkon kannalta ajatellen lienee parempi laittaa se kuitti hyvään talteen...

Kovin pitkä tuli tästä kirjoituksesta tällä kertaa. Sen verran pitänee vielä mainita, että kuva-albumia on päivitetty kesäkuun otoksien osalta. Olen myös lisännyt heinäkuuta ja Balatonin reissua varten omat kansiot, joista voi käydä tirkistelemässä kuvia. Saas nähdä milloin tässä seuraavan kerran tulee kirjoiteltua. Ehkä ennen kuin lähden viettämään ansaittua kesälomaa Suomen maankamaralle. Siellä on tiedossa tuulta, tuiverrusta, sadetta ja kylmää ilmaa. Mutta sepäs on mukavaa vaihtelua tähän helteeseen (jotkut taitavat olla Suomessa hieman eri mieltä asiasta). Mutta Marco Bjurströmin sanoin lopetan tähän: naminami.